lauantai 18. elokuuta 2012

Pyhä-lohisoppa

Tämä lohisoppa on ehdottomasti juhlaruokaa, ei mitään jokapäiväistä herkkua. Teen tämän keiton aina mututuntumalla, siksi en osaa sanoa ruoka-aineista tarkkoja määriä. Mutta voin vakuuttaa, että tämä on aina yhtä herkullista! :)

- tuoretta lohta sopiva määrä eli reilusti
- kylmäsavustettua lohta vähän (mausteeksi)
- pottua (mielellään puikulaa tai muuta hajoavaa ja hyvän makuista)
- sipulia reilusti
- kokonaisia maustepippureita
- kuivattua tilliä
- suolaa
- mätitahnaa
- smetanaa tai kermaa
- sitruunamehua
- sokeria
- vehnäjauhoja
- tönkki voita

Pilko sipulit pieneksi ja potut sopiviksi. Keitä "lyhyessä" vedessä, johon lisäät heti alkuvaiheessa voin, tillin, maustepippurin, mätitahnan ja suolan. Leikkaa tuore lohi sopiviksi paloiksi ja marinoi sitä hetki leikkuulaudalla ripottelemalla päälle suola ja sokeri ja pirskottelmalla sitruunamehua koko komeuden päälle.

Kun potut alkavat olla kypsiä, lisää kattilaan lohi, myös kylmäsavulohi. Lisää päälle smetana tai kerma, tai vaikkapa molempia. Jos haluat keventää hieman, voit korvata kerman maidolla. (Hyvää tulee silti, eikä edes kevyttä! :D) Lopuksi voit suurustaa keittoa hieman vehnäjauhosuuruksella eli köyhän miehen kermalla. (l. sekoita kylmään vesitilkkaan pari kolme rkl vehnäjauhoja, jonka kaadat ohuena norona kiehuvan keiton sekaan koko ajan samalla sekoittaen) Kiehauta vielä ja nauti!

<3 Irmeli

keskiviikko 1. elokuuta 2012

Intialainen kanakastike

2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
3 tl juustokuminaa
1 tl chiliä
2 tl inkivääriä (tai tuoretta inkivääriä raastettuna)
2 tl kurkumaa
mustapippuria myllystä
sokeria hiven
suolaa hiven
n. 450  g kanaa kuutioina
3 dl maustamatonta , esim. turkkilaista jogurttia
3 dl paseerattua tomaattia

Kuullota sipuli ja valkosipuli öljytilkassa ja lisää mausteet, paitsi suola ja sokeri. Paista kana mausteseoksessa kauniin ruskeksi ja kaada sekaan jogurtti ja paseerattu tomaatti. Lisää suola ja sokeri ja hauduta kypsäksi. Tarkista maku. Voit lisätä mausteita vielä halutessasi. Tarjoile kastike riisin, mieluiten täysjyväriisin kanssa. Hyvää ruokahalua!

Tämä ruoka on ehdottomasti herkullisuudessaan vailla vertaa, mutta lisäksi se on varsinaista superruokaa. Ensinnäkin paseerattu tomaatti, joka vielä kuumennetaan, sisältää runsain mitoin lykopeenia, joka on vahva antioksidantti. Kurkuman historia parantavana aineena on tuhansia vuosia vanha; kurkuma auttaa nivelkivuissa ja sen COX-2-estäjät ovat tulehduksia ehkäiseviä yhdisteitä, ja sen epäillään tätä kautta ehkäisevän jopa syöpää. Mustapippuri puolestaan vahvistaa kurkuman vaikutusta. Myös inkivääri on tulvillaan COX-2-estäjiä. Valkosipulilla on sydäntä suojaavia ominaisuuksia, ja se sisältää monia vastustuskykyä parantavia yhdisteitä sekä sillä on merkittävät antiseptiset ominaisuudet. Valkosipulin monet yhdisteet voivat ehkäistä elimistön syöpään johtavia solumuutoksia. (Valkosipulin vaikutus on tehokkaimmillaan kypsentämättömässä, mutta rikotussa muodossa.) Sipuleissa puolestaan on runsaasti flavonoideja, varsinkin kversetiiniä. Tämän flavonoidin on tutkimuksissa osoitettu vähentävän verihiutaleiden kasautumista ja jopa estävän joitakin syöpämuotoja.

Todellakin, ei ole samantekevää, millä vatsansa täyttää. Miksi emme söisi hyvin; herkullista ruokaa, jolla on vieläpä positiivinen yhteys terveyteemme, sen sijaan, että täytämme vatsamme yhdentekevällä, ravintoköyhällä "mätöllä".

Herkullista viikon alkua!
<3 Irmeli

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Ravintoasiaa

Syömme elääksemme. Emme siis elä syödäksemme, vaikka välillä ainakin omalla kohdallani siltä tuntuukin.:) Syöminen on ihanaa, useimmiten vähän liiankin ihanaa. Mutta voi myös syödä hyvin syödäkseen hyvin. Tällä tarkoitan sitä, että juuri terveellinen, kasvispitoinen ruoka on usein myös maukkaimman makuista. Kun hankit kunnon raaka-aineet ja valmistat ruokasi itse itsellesi ja läheisillesi rakkaudella, se myös maistuu paremmalta. Valmistamaasi ruokaan tai leipomukseen välittyy osa omasta energiastasi. Laittamalla ruokaa ajatuksen kanssa toiselle ihmiselle, voit hoitaa toista. Kokeile vaikka!

Aloitetaan vaatimattomasti. Kerrottakoon, että minulla on valtava himo kaikkeen rasvaiseen ja epäterveelliseen, vaikka tiedänkin ettei se edes välttämättä maistu hyvältä ja todennäköisesti tulen vieläpä kipeäksi ja ainakin väsyneeksi näistä "herkuista". Ruokailun on tarkoitus antaa energiaa ja piristää. Miksi siis niin usein juuri ruokailun jälkeen tulee voimaton ja väsynyt olo? Vastaus kysymykseen löytyy syödyn ravinnon laadusta ja määrästä.

Miksi siis himoitsen toistuvasti rasvaisia ja suolalla pilattuja grilliruokia ja pitsoja, vaikka en edes pidä niiden mausta enkä syömistä seuraavasta huonovointisuudesta? Uskon vastauksen löytyvän korvieni välistä. Olen niin vakaasti päättänyt aloittaa "uuden, terveellisen" elämän niin monta kertaa, että kuvittelen yhden hampurilaisen pilaavan koko projektini. Miksi en voi olla itselleni armollisempi, ja ajatella, että tämä on vain elämää? Että minun on elettävä itseni ja ruokavalioni kanssa lopun elämääni, että jos pääasiallisesti noudatan kuitenkin ravitsemuksellisesti oikeana pitämääni linjaa, repsahdukset eivät oikeastaan edes ole mitään repsahduksia, vaan elämään kuuluvia mutkia.

Eli siis, minun "sallittujen aineiden" listallani tulevat jatkossa olemaan aivan kaikki ruoat ja ravintoaineet. Roskaruokaa ei ole minun maailmassani olemassakaan, kaikki ruoka on syötäväksi tarkoitettua, ja jo siksi äärimmäisen kaukana siitä, mitä sana roska käsittää. Sen sijaan suosituksia hyvään ravitsemukseen voisin listata varmasti loputtomiin. Tässä kirjaan lyhyesti ylös pääpiirteet, joiden mukaan pyrin ruokailemaan, ja voitte olla varmoja, että palaan näihin aiheisiin myöhemmin lukuisia kertoja. :)

Pyrin siis syömään kasvispitoista ruokaa. Se on kaiken perusta. Lihasta suosin riistaa ja kanaa, kalaa syön aika paljon. Possun ja naudan lihalla on suuret hiilijalanjäljet, lisäksi nauta on minun keveälle kukkarolleni usein turhan kallista. Olen myös saanut huomata, ettei elimistöni jostain syystä sulata punaista lihaa (ei myöskään riistaa) kovin hyvin. Kasvikset, marjat ja hedelmät ovat ruokavalioni perusta. Käytän täysjyväviljatuotteita, kuten riisi, pasta, ruisleipä, puurohiutaleet ja leseet. Maidon käyttämistä pyrin rajoittamaan, koska rakastan maitoa, ja juon sitä aivan liikaa. Maitoa haen luomutilalta päälärissä tai ostan kaupan pastöroimatonta luomumaitoa. Hapanmaitotuotteista suosin maustamatonta asidofilus-bifidus jogurttia.

Eineksia pyrin välttämään. Samoin tuotteita, joissa on sana kevyt tai light. En käytä laisinkaan keinotekoisia makeutusaineita, vaan ihan aitoa sokeria, jota kylläkin vain pienia määriä, hunajaa ja uutena tuttavuutena steviaa. Lisäaineita ja säiilöntäaineita vältän mahdollisuuksien mukaan, samoin transrasvoja. Leivän päälle laitan ennemmin voita, tai jätän laittamatta mitään, jos tarjolla on ainoastaan kovetettuja kasvirasvoja sisältävää margariinia. Limsoja tai vissyjä en juo oikeastaan ollenkaan, en onnekseni pidä hiilihapoista. Alkoholin suhteen olen melko vapaamielinen, mutta kulutukseni on nykyisellään kyllä äärimmäisen vähäistä. Punaviini on herkullista pimeinä syysiltoina pehmeiden juustojen kanssa. Pimeitä syysiltoja odotellessa. :)

Tässä siis pyrkimykseni pääpiirteissään. Hommaa ehkä hivenen helpottaa se, että olen koulutukseltani ravintolakokki ja opiskellut myös erityisruokavalioita sekä koulussa että omaehtoisesti vielä lisää. Lisäksi suhtaudun ruokaan intohimoisesti ja olen valmis tekemään töitä hyvän ruoan eteen. Toinen helpotus on huono muistini; kun sorrun syöpöttelemään e-koodeja oikein olan takaa vaikkapa pidennetyn viikonlopun ajan, siunattu hapero pääni on kyllä jo unohtanut tapahtuneen ennen seuraavaa viikonloppua. Nämä ovatkin pyrkimyksiä, ei mikään raamattu, josta ei saisi poiketa. Polulta poikkeaminen on sallittua ja jopa suotavaa. Kaikkea täytyy kyseenalaistaa, kaikkia ovia täytyy koputella.

Nauttikaa toisistanne ja hyvästä ruoasta. Täräyttäkää rakkaillenne iltapalaksi lähes e-kooditon, helppo herkku:
kaupan mehukeittoa (appelsiini-mango)
asidofilus-bifidus maustamatonta jogurttia
kauraleseitä pari rkl per nuppi
Nam! <3 Irmeli

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Televisossa mielenkiintoinen ohjelma tänään

Tänään Tv1 esittää klo 22.35 mielenkiintoisen Prisma-dokumentin, jonka nimi on Enkelit ja tiede. Ohjelmassa telkku.comin mukaan "monet täpärästi kuolemasta pelastuneet kertovat samanlaista tarinaa: jokin outo voima ohjasi heidät turvaan. Mitä aivoissamme äärimmäisen uhan alla tapahtuu, ovatko enkelikokemukset selviytymisrefleksin ilmentymiä?"

Katsotaan ja ihmetellään. Mielenkiintoinen aihe ainakin. :)

<3 Irmeli, jonka päivä on ollut ihmeitä täynnä

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Elämä on lahja

Olen 37-vuotias yksinhuoltajaäiti Pohjois-Suomesta. Mielenkiintoni kohteena on yksinkertaisesti sanottuna hyvä elämä. :) Minulle hyvä elämä sisältää terveellistä ja maukasta ruokaa, eettisyyttä, ekologisuutta, taidetta, kirjallisuutta, musiikkia, ruumiin ja mielen hyvinvointia, positiivisuutta, henkisyyttä sekä aimo annoksen lähimmäisen rakkautta.

Elämä on kallisarvoinen lahja, jonka me jokainen olemme ansainneet vain syntymällä tähän maailmaan. Meidän jokaisen saama lahja on yhtä kaunis ja arvokas. Pidetään yhdessä meille annetusta lahjasta hyvää huolta.

Tässä blogissani haluan jakaa ajatuksiani Sinun kanssasi. Toivottavasti viihdymme yhdessä, ja toivottavasti saamme aikaiseksi antoisia keskusteluja.

Tervetuloa mukaani elämän makuiselle pitkälle matkalle!

<3 Irmeli